Vesitekniikkatöiden asiantuntija palvelee Hämeessä ja Etelä-Suomessa

Ota yhteyttä
Logo

Käyttövesijärjestelmä on kiinteä osa jokaista rakennusta, ja sen kunto vaikuttaa olennaisella tavalla juomaveden laatuun sekä talon kosteusturvallisuuteen. Tästä syystä vesitekniikkatöissä, sekä vesitekniikan rakentamisessa että saneerauksessa, on oltava tarkkana.

 

Hämeen Eristys ja Vesitekniikka Oy palvelee kokemuksella ja vahvalla asiantuntemuksella Hämeessä, Uudellamaalla, Varsinais-Suomessa ja Pirkanmaalla. Työskentelemme pienissä ja suurissa rakennuskohteissa, ja asiakaskuntaamme kuuluu niin yksityisasiakkaita kuin esimerkiksi taloyhtiöitäkin.

Kokonaisvaltaista palvelua

Palvelemme kaikkia asiakasryhmiä, jotka tarvitsevat apua käyttövesijärjestelmien asennuksessa tai remontoinnissa. Tarjoamme apua joustavalla asenteella ja tarvittaessa nopeallakin aikataululla. Asiakkaamme ovat kiittäneet meitä myös vahvasta ammattitaidosta ja laadusta.

 

Teemme käyttövesijärjestelmän asentamisen ja remontoinnin myös helpoksi – palvelemme helpolla avaimet käteen -periaatteella, eli hoidamme koko putkiprojektin alusta loppuun saakka materiaalihankintoineen päivineen. 

Saat meiltä myös lämmitysjärjestelmät

Alan uusimpien menetelmien osaamista

Olemme toteuttaneet vuosien aikana lukemattomia käyttövesijärjestelmien asennuksia ja remontteja. Vankan työkokemuksen myötä olemme kehittäneet osaamisemme huippuunsa ja tunnemme alan uusimmat menetelmät ja materiaalit läpikotaisin. 

 

Tiesitkö, että vanhan käyttövesijärjestelmän vaihtaminen uuteen komposiittiputkeen onnistuu yllättävän helposti, kun jätät projektin ammattilaisen vastuulle? Etenkin vesijohtojen mallin ja materiaalin valinnassa on paras turvautua asiantuntijan apuun. Väärin valittu ja asennettu vesiputki voi aiheuttaa myöhemmässä vaiheessa helposti ongelmia.

 

Käytämme asennuksissa Uponor-komposiittiputkistoja, jotka ovat kestäviä ja takaavat pitkäksi aikaa hygieenisen vedenlähteen kotiisi. Komposiittiputki on alumiinivaipalla vahvistettu monikerroksinen muoviputki, jossa yhdistyvät metalli- ja muoviputken hyvät ominaisuudet. Komposiittiputkella saat taloosi puhdasta ja raikasta vettä.

 

Kerromme mielellämme lisää palveluistamme – ota yhteyttä!

Yhteystiedot

Kotitalousvähennystä tekemästämme työstä

Voit saada tekemästämme remontista kotitalousvähennystä eli helpotusta veroihin. Voit saada kotitalousvähennystä, kun hankit kodin remontointi- ja perusparannustöitä kotiin tai vapaa-ajan asuntoon ammattilaiselta. Lisää kotitalousvähennyksen edellytyksistä ja sen suuruudesta voit lukea verottajan verkkosivuilta. Käy tutustumassa!

Lue lisää kotitalousvähennyksestä